Verkkohyökkäyksien vuoksi uudesta istunnosta ei voi lähettää viestejä ensimmäiseen 10 minuuttiin. Kiitos kärsivällisyydestänne.
Vastaa lankaan
preview image
0%
AsiallinenAsiallinen keskustelu

Kanavalla edellytetään asiallisuutta, lue lisää säännöistä.
TyöturvallinenTyöturvallinen sisältö

Kanavalla edellytetään työturvallista sisältöä, lue lisää sivun säännöistä.
Viimeisin vastaus
Viimeisin vastaus
Viimeisin lanka
Lista
Lista
Katalogi
AP Mustasukkainen Kameleontti 7 kk
message file JPG
Helpot opintopisteet yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukiossa esittäytyvät

Tein nettisivuston kaikille helppojen opintopisteiden kursseille, joita on yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa ystävällisesti suositeltu opiskelijoiden toimesta toisillekin.

https://helpotnopat.fi/

Jos puuttuu opintopisteitä Kelan opintotuen tai tutkinnon kannalta niin niitä saa helposti esimerkiksi kaikille avoimista ja ilmaisista nettikursseista. Eli pystyy joustavasti opiskelemaan milloin vaan.

Ilmaisnettikursseja voi myös jo esimerkiksi lukiossa halutessaan ennalta suorittaa ja hyväksilukea tutkintoon myöhemmin, kun osa niistä on esimerkiksi yliopistojen tutustumiskursseja
26
Pilvinen Mustekala 6 pv
Viaton Luottamushenkilö Amistausta ja siitäkin on pitkä aika. Ja ei tuon kurssin kaikki tehtävät olleet ala-astematikkaa.
message file JPG
Tehtävät ovat korkeintaan yläastematikkaa.
Viaton Luottamushenkilö 6 pv
attachment Pilvinen Mustekala Tehtävät ovat korkeintaan yläastematikkaa.
message file JPG
Jotakuinkin joo. Mutta poimit tarkoitushakuisesti kuviisi niitä helpoimpia tehtäviä sieltä.
Myönnän kyllä rehellisesti, että minulla oli monet perusjutut hukassa, kuten symbolit, neliöjuuret, eksponentit, yhtälöt jne. joten aikaa meni niiden setvimiseen muista lähteistä. Noissa Viope-kursseissahan ei liiemmin opetusta ole.

Kurssi on valmistava kurssi varsinaista insinöörimatematiikkaa varten, eli juurikin sitä perusjuttujen kertausta. Se on tarkoitettu kaltaisilleni amiskalluille. Ihmettelen miksi sinun piti se lukiotaustalla (?) ylipäätään käydä?

Kurssin kuvaus:
>Kokonaisluvut ja laskutoimitukset sekä laskutoimitusten säännöt. Murtoluvut ja murtolukulaskenta. Kirjainten käyttö lukujen symboleina. Kirjaimia ja peruslaskutoimituksia sisältävien lausekkeiden käsittely. Lausekkeiden sieventämisen keinot.
>Desimaaliluvut ja laskentatarkkuus. Juurioppi ja murtopotenssien käyttö. Lineaaristen yhtälöiden ja yhtälöparien ratkaiseminen. Helposti ratkeavien juuriyhtälöiden ratkaiseminen. Koordinaatisto, suora, paraabeli ja muita perusfunktioita.
> Suoraan ja kääntäen verrannollisuus. Trigonometriset funktiot, suorakulmainen kolmio ja trigonometriset yhtälöt kolmion kulmia ratkaistaessa. Eksponentti- ja logaritmifunktiot sekä perustyyppiset eksponentti- ja logaritmiyhtälöt.
https://opinto-opas.metropolia.fi/offering/13/47812/61223
Pilvinen Mustekala 6 pv
attachment Viaton Luottamushenkilö Jotakuinkin joo. Mutta poimit tarkoitushakuisesti kuviisi niitä helpoimpia tehtäviä sieltä. Myönnän kyllä rehellisesti, että minulla oli monet perusjutut hukassa, kuten symbolit, neliöjuuret, eksponentit, yhtälöt jne. joten aikaa meni niiden setvimiseen muista lähteistä. Noissa Viope-kursseissahan ei liiemmin opetusta ole. Kurssi on valmistava kurssi varsinaista insinöörimatematiikkaa varten, eli juurikin sitä perusjuttujen kertausta. Se on tarkoitettu kaltaisilleni amiskalluille. Ihmettelen miksi sinun piti se lukiotaustalla (?) ylipäätään käydä? Kurssin kuvaus: >Kokonaisluvut ja laskutoimitukset sekä laskutoimitusten säännöt. Murtoluvut ja murtolukulaskenta. Kirjainten käyttö lukujen symboleina. Kirjaimia ja peruslaskutoimituksia sisältävien lausekkeiden käsittely. Lausekkeiden sieventämisen keinot. >Desimaaliluvut ja laskentatarkkuus. Juurioppi ja murtopotenssien käyttö. Lineaaristen yhtälöiden ja yhtälöparien ratkaiseminen. Helposti ratkeavien juuriyhtälöiden ratkaiseminen. Koordinaatisto, suora, paraabeli ja muita perusfunktioita. > Suoraan ja kääntäen verrannollisuus. Trigonometriset funktiot, suorakulmainen kolmio ja trigonometriset yhtälöt kolmion kulmia ratkaistaessa. Eksponentti- ja logaritmifunktiot sekä perustyyppiset eksponentti- ja logaritmiyhtälöt. https://opinto-opas.metropolia.fi/offering/13/47812/61223
message file JPG
>poimit tarkoitushakuisesti kuviisi niitä helpoimpia tehtäviä sieltä
Mitkä näistä sitten muka pitäisi olla vaikeita? Mulle vaikeinta oli välillä löytää oikea tapa syöttää vastaus viopelle. Tirskistä myös markka-ajan tehtävälle, sielä on joku kopioinut vanhan kirjan sisällön viopen täytteeksi :D

>Ihmettelen miksi sinun piti se lukiotaustalla (?) ylipäätään käydä?
5 noppaa vapaisiin opintoihin iltapäivässä. Helppo ja hyvä tapa saada kursseja kasaan, kun en tuolta muuta hakenutkaan kuin pätevyyspaperit. Mutta joo, kai tuo kurssi sitten on ihan paikallaan niille, jotka eivät ole pitkään aikaan matematiikkaan koskeneet. En ollut kyllä minäkään, mutta meitä on näköjään moneksi.
AP Laiska Graafikko 7 kk
message file JPG
Ei tullu kesätöitä eikä harjoitteluja ainakin 300 hakemusta laitoin hyvä AMK vittu
6
Säkenöivä Siimajalkainen 5 kk
attachment Laiska Graafikko Ei tullu kesätöitä eikä harjoitteluja ainakin 300 hakemusta laitoin hyvä AMK vittu
Kiva kun yritätte
Panikoiva Herkuttelija 5 kk
attachment Laiska Graafikko Ei tullu kesätöitä eikä harjoitteluja ainakin 300 hakemusta laitoin hyvä AMK vittu
message file MP4
Syksyllä uus yritys. Älä laita elämääs paskaks.
Pitkä Peura 1 kk
Hae koko ajan alan töitä/harjoittelupaikkaa, ja ole valmis jättämään koulu tauolle ja ehkä suorittamaan myöhemminkin. Joskus voi saada kesäkauden ulkopuolella harjoittelutöitä.
AP Helpottunut Myrkkysieni 3 kk
message file JPG
mitä olet tänään nyymi itseopiskellut

tai et kai ole sellainen normo, ketä tarvitsee tuki opettajan ja joutuu käymään koulussa

ite oon muutaman vuoden harrastuksenomaisesti kvanttifysiikkaa lurkannut ja se itseasiassa muutamassa pointissa liittynytkin itse prioriteetteihin eli maatalousreformiin kuten tää ledi löytö

LED's efficiency exceeds 100%

https://phys.org/news/2012-03-efficiency.html

voisinpa suoraan sanoa, että kvantti ilmiöt ovat kuin "henkien maailma" IRL ja tänää just innostuin taas lukeen nii nyt on useampi kymmen wikipedia tabsia auki, taidanki dumbata ne tänne ni ei kone kyykkää ku jaksa enää lukea, tyyppasin myös kunnolla tänää Gemini advancedin 12 tuntia sen kans painin kun se on tyhmä kuin mikä, mut lopulta sain siltä imettyä tiedot mahdolliseen kvanttitietokoneen keksintöön joka itseasiassa lähti se ajatus tänään tästä ja liittyen myös muihin asian pohdiskeluihin

https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_dot

uskokaa tai älkää, keskustelin siis 12 tuntii geminin kans ja turbona tietoa kulki joten tallensin 540 A4 sivua keskusteluja myöhempää analysointia varten, ja ne jo referoinki 3 muun tekoälyn kautta mm. se sci-space ja lupaavia oli puheet tulevista läpimurroista kvanttitietsoissa mm.

mutta niin, kerro nyymi mitä sä opiskelet ja miksi jos ny jotain erityisestä aihetta opiskelet

links kvanttipuuroa:

https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_dot_single-photon_source

https://en.wikipedia.org/wiki/Machine-learned_interatomic_potential

https://en.wikipedia.org/wiki/Bloch%E2%80%93Siegert_shift

https://en.wikipedia.org/wiki/Sum-frequency_generation

https://en.wikipedia.org/wiki/Second-harmonic_generation

https://en.wikipedia.org/wiki/Delayed-choice_quantum_eraser

https://en.wikipedia.org/wiki/Particle_in_a_box

https://en.wikipedia.org/wiki/Tunnel_field-effect_transistor

noo en mää kaikkii jaksa laittaa mut tää aikoinaan muutama vuosi sitten päräytti jonkin verran että mitäs vittua hessut taas

https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_teleportation

aiheeseen liittyen siis kvantti ilmiöihin satuin muuten ehkä keksiin myös aikakoneen, eikös ookki hauskaa nyt varmasti naurattaa

(jatkuu tokas viestis)
4
Kuuluisa Härkäsammakko 3 kk
Saisko tiktok tanssina
Tulinen Myrkkysieni 1 kk
attachment Helpottunut Myrkkysieni mitä olet tänään nyymi itseopiskellut tai et kai ole sellainen normo, ketä tarvitsee tuki opettajan ja joutuu käymään koulussa ite oon muutaman vuoden harrastuksenomaisesti kvanttifysiikkaa lurkannut ja se itseasiassa muutamassa pointissa liittynytkin itse prioriteetteihin eli maatalousreformiin kuten tää ledi löytö LED's efficiency exceeds 100% https://phys.org/news/2012-03-efficiency.html voisinpa suoraan sanoa, että kvantti ilmiöt ovat kuin "henkien maailma" IRL ja tänää just innostuin taas lukeen nii nyt on useampi kymmen wikipedia tabsia auki, taidanki dumbata ne tänne ni ei kone kyykkää ku jaksa enää lukea, tyyppasin myös kunnolla tänää Gemini advancedin 12 tuntia sen kans painin kun se on tyhmä kuin mikä, mut lopulta sain siltä imettyä tiedot mahdolliseen kvanttitietokoneen keksintöön joka itseasiassa lähti se ajatus tänään tästä ja liittyen myös muihin asian pohdiskeluihin https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_dot uskokaa tai älkää, keskustelin siis 12 tuntii geminin kans ja turbona tietoa kulki joten tallensin 540 A4 sivua keskusteluja myöhempää analysointia varten, ja ne jo referoinki 3 muun tekoälyn kautta mm. se sci-space ja lupaavia oli puheet tulevista läpimurroista kvanttitietsoissa mm. mutta niin, kerro nyymi mitä sä opiskelet ja miksi jos ny jotain erityisestä aihetta opiskelet links kvanttipuuroa: https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_dot_single-photon_source https://en.wikipedia.org/wiki/Machine-learned_interatomic_potential https://en.wikipedia.org/wiki/Bloch%E2%80%93Siegert_shift https://en.wikipedia.org/wiki/Sum-frequency_generation https://en.wikipedia.org/wiki/Second-harmonic_generation https://en.wikipedia.org/wiki/Delayed-choice_quantum_eraser https://en.wikipedia.org/wiki/Particle_in_a_box https://en.wikipedia.org/wiki/Tunnel_field-effect_transistor noo en mää kaikkii jaksa laittaa mut tää aikoinaan muutama vuosi sitten päräytti jonkin verran että mitäs vittua hessut taas https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_teleportation aiheeseen liittyen siis kvantti ilmiöihin satuin muuten ehkä keksiin myös aikakoneen, eikös ookki hauskaa nyt varmasti naurattaa (jatkuu tokas viestis)
message file JPG
Pyllyreikien ominaisuuksia SLURBS
Uhmakas Oselotti 1 kk
attachment Tulinen Myrkkysieni Pyllyreikien ominaisuuksia SLURBS
Paige steele... on tullut tuolle kyllä runkattua. Jumalainen vartalo. Tai no ei enää... laihtunut liikaa.
AP Vaikea Seppä 8 kk
message file JPG
Mikä on suomen paras yliopisto ja miksi se on Lappeentanta Institute of Technology?
10
Iloinen Roadman 2 kk
LIT on nykyään International Business Unit Research Institute eli nimi pitäs muuttaa LIBURI. Puolet opiskelijoista on aasialaisia ja aiemmin 25% oli venäläisiä. LITin aasialaiset eivät tietty ole mantereen kysytyimpiä asiantuntijoita vaan pääosin Intiasta, Pakistanista ja Iranista. Tämä aasiainvaasio silti pisti yliopiston tason raketoimaan ja apurahaa tulee todella runsaasti suhteessa yksikön kokoon.
Kipeä Kana 1 kk
Loistava Zombie Eikö se ole LUT eikä LIT?
Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT-yliopisto
Kiva Opossumi 1 kk
message file JPG
suomen paskin ammattisurkea on ton vieressä
AP Tahraton Pyöriäinen 4 kk
message file MP4
Spirulina kirja mm. sen teollisesta tuottamisesta:

https://www.bashanfoundation.org/contributions/Vonshak-A/1997-.Vonshak-S.pdf

Sitten kun opiskelet ja sisäistät sen, ymmärrät miten asiat tehdään päin helvettiä.

Sitten kun opiskelet ja sisäistät maatalousreformin, ymmärrät miten asiat tehdään hyvin tai ainakin paremmin.

Tälleen esimerkkinä tällainen trivialtietoa, että mikroleväteollisuus tuottaa tällä hetkellä ilmakehään hapen sijasta hiilidioksidia. Absurdi tilanne johtuu siitä, että altaisiin pumpataan painepulloista hiilidioksidia (kuluerä) joka kuitenkin imeytyy nesteeseen vain 20-40% ja loput vapautuu sitten kuplat ilmakehään.

Videon systeemillä tämäkin typeryys on tuotannossa ratkaistu. Epäilen vahvasti että ovat tehneet hommat päin helvettiä tarkoituksella, jotta tosiaan Suomessakin spirulinan kilohinta jop 160e/kilolta vaikka se kuitenkin kasvaa huomattavasti vähemmällä ravinteella ja valolla, kuin mikään kasvi eli kasvien optimi yhteyttäminen tapahtuu n. 10 klux kun taas spirulinan jopa niinkin alhaalla, kuin 2klux. Tämä johtuu siitä, että spirulina on bakteeri ja sillä on useampia yhteyttämispigmenttejä kuin kasveissa.

Lisää videoita: https://www.youtube.com/@tulevaisuusopistory7505/videos

Jos kiinnostaa tulla yhdistykseen työkokeiluun etätyönä eli 100% kotona, niin voi laittaa spostia: lentonen.henri@gmail.com
3
Säkenöivä Hovimestari 3 kk
attachment Tahraton Pyöriäinen Spirulina kirja mm. sen teollisesta tuottamisesta: https://www.bashanfoundation.org/contributions/Vonshak-A/1997-.Vonshak-S.pdf Sitten kun opiskelet ja sisäistät sen, ymmärrät miten asiat tehdään päin helvettiä. Sitten kun opiskelet ja sisäistät maatalousreformin, ymmärrät miten asiat tehdään hyvin tai ainakin paremmin. Tälleen esimerkkinä tällainen trivialtietoa, että mikroleväteollisuus tuottaa tällä hetkellä ilmakehään hapen sijasta hiilidioksidia. Absurdi tilanne johtuu siitä, että altaisiin pumpataan painepulloista hiilidioksidia (kuluerä) joka kuitenkin imeytyy nesteeseen vain 20-40% ja loput vapautuu sitten kuplat ilmakehään. Videon systeemillä tämäkin typeryys on tuotannossa ratkaistu. Epäilen vahvasti että ovat tehneet hommat päin helvettiä tarkoituksella, jotta tosiaan Suomessakin spirulinan kilohinta jop 160e/kilolta vaikka se kuitenkin kasvaa huomattavasti vähemmällä ravinteella ja valolla, kuin mikään kasvi eli kasvien optimi yhteyttäminen tapahtuu n. 10 klux kun taas spirulinan jopa niinkin alhaalla, kuin 2klux. Tämä johtuu siitä, että spirulina on bakteeri ja sillä on useampia yhteyttämispigmenttejä kuin kasveissa. Lisää videoita: https://www.youtube.com/@tulevaisuusopistory7505/videos Jos kiinnostaa tulla yhdistykseen työkokeiluun etätyönä eli 100% kotona, niin voi laittaa spostia: lentonen.henri@gmail.com
moi kiltsu, joko pääsit suljetulta
Musta Dugongi 2 kk

Mitä kuulu no? Kuinka on projekti edennyt?
Utuinen Samojedi 2 kk

Perusta nyt se firma ja ala tekemään rahaa noilla sun jutuilla.
AP Pahansisuinen Quetzalcoatl 4 kk
message file JPG
Onko täällä muita, jotka katuu amikseen menoa?
2
Elegantti Ahma 2 kk
itse tajusin jo alakoulussa että sinne menoa tulisi katumaan. helppoa sitä oli siitä sitten väistää
Pähkinäinen Takinkääntäjä 2 kk
No ei siitä juuri mitään hyötyä ollut mutta pakko oli joku lammasohjelmointi suorittaa

Käytämme evästeitä mukauttamaan käyttökokemustasi. Jatkamalla vierailua tällä verkkosivustolla hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää